Jouluaattona ja aaton aattona kävi Joensuussa tavallista kiihkeämpi kuhina, kun Pihlajamäen N-pentueen vanhemmat Hiili ja Raiku treffasivat tositarkoituksella. Treffit vaikuttaisivat onnistuneilta 

 

Pentueen emä Hiili eli Muusa on jo vanhempi narttu, joka on ehtinyt tekemään aikaisemmin yhden pentueen Tuhkavuorten kenneliin. Hiili asuu Vantaalla ja se on osa Klomppen-kennelin suomenlapinkoira-lapinporokoira kombinaatiota. Sen kanssa on harrastettu enimmäkseen hakua ja tokoilua, se on luonnetestattu ja läpäissyt poropaimennuskokeen.  Se on käynyt näyttelyissä kerran ja palkittu silloin EH:lla. Hiilellä on kauniit mittasuhteet ja se on ulkomuodoltaan varsin rodunomainen, mutta sillä on kevyt luusto. Hiilen emä on rotuunotettu Naska, joka on toiminut apuan paitsi porojen, myös lampaiden siirtelyssä Sodankylässä. Naskan emäemä on rekisteröitynarttu Iresa Humoreski eli Pimu. Pimulla on hieno luonnetestitulos +209 pistettä ja se oli luonteeltaan todella hieno porokoira, joka saavutti varsin kunnioitettavan iän. Iresa Humoreski on tehnyt rotuun myös yhden rekisteröidyn pentueen, Tuulenkuun B-pentueen. Muusan isä on Hattivatin Mörkö, joka on erittäin kauniin ja hyväluonteisen Tiggal Ruska-Mallan poika. Myös Mörköä, kuten sen useita täys- ja puolisisaruksia on käytetty poronhoidossa apuna. 

Luonteeltaan Hiili on erittäin laumaviettinen, varsin saalisviettinen, miellyttämishaluinen ja nöyrä narttu. Toisten koirien kanssa se on oman arvonsa tunteva, mutta porokoiranartuksi kuitenkin sosiaalinen. Hiilellä on lapinporokoiraksi varsin selkeä paimenkoiran luonne.

Hiili on B/B lonkkainen, 0/0 kyynärät, 0/0 polvet, tervee silmät ja prcdPRA A-tyyppiä. Se on suorittanut BH-kokeen, toko alo 1, tuloksen ja saanut LT +186 pistettä. 

Hiilen tiedot KoiraNetissä

 

Pentueen isä Pihlajamäen Gundor eli Raiku asuu Joensuussa tiukkapipoisen pappansa Aihkin eli Pilvipolun Metsänpojan kanssa .  Sen kanssa on harrastettu enimmäkseen hakua, jälkeä, tottista ja agilityä. Raiku on kookas taittokorvainen uros, joten näyttelyissä se ei ole käynnyt. Raikun isä on Unni eli Vauhtitassun Meahccemanni Raattamasta. Unni on työkäytössä toimiva porokoira. Raikun äiti puolestaan on Pihlajamäen Carjalan Lempi eli Myy, helsinkiläinen harrastuskoira, joka on treenaillut tokoa, hakua, raunioita ja agilityä. Myy on myös läpäissyt poropaimennuskokeen ja luonnetestattu tuloksella +88. Myös Myyn molemmat vanhemmat Lecibsin Peggi ja Pilvipolun Metsänpoika ovat luonnetestattuja ja poropaimennuskokeen suorittaneita. 

Raiku itsekin on suorittanut poropaimennuskokeen hyväksytysti toisella kokeilulla. Eka kerta hylättiin Raikun korvattomuuden vuoksi. Vuoden kuluttua harjoittelut tuotti tulosta ja Raiku läpäisi kokeen hienosti. Raiku on myös luonnetestattu tuloksella +173. Lisäksi se on osoittanut rohkeuttansa haukkumalla konekarhu Penaa diplomin arvoisesti. Raiku on luonteeltaan vilkas, taistelutahtoinen, sosiaalinen ihmisten kanssa, herkkä haukkuinen, saalisviettinen ja yhteistyöhaluinen.

Raiku on terveystarkastettu seuraavin tuloksin: lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet, prcdPRA: ei testattu, vanhempien tuloksen perusteella a (terve) tai b (kantaja). Yhdistelmästä ei voi siis syntyä prcdPRA sairaita koiria. Pentue on Raikun ensimmäinen. Sen sisaruksista ainoastaan yksi narttu Galadriel on toistaiseksi jatkanut sukua. Raikun siskolla Pihlajamäen Glamdringillä on ruokatorven laajentuma ja toinen sisko Gil-Estel on luonteeltaan hieman arka. Raikun mummo Lecibsin Peggi lopetettiin kymmenvuotiaana selkä ja ristisideongelmien vuoksi. 

Yhdistelmästä toivon suvultaan mielenkiintoisia, paimenkoiramaisia, harrastuksiinkin soveltuvia lapinporokoiria. Pennut syntyvät helmikuussa ja ovat luovutuksessa toukokuun alussa. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä 040-7162629 tai [email protected]