Tänään on Helmin lämmöt olleet aamulla ja iltapäivällä 37,4-37,5, joten mitään muutosta ei ole tapahtunut. Helmi on varsin rauhallisen oloinen, makoilee vaan ja ottaa rennosti. Ruokakin maistuu hyvin ja mammalenkkikin käytiin heittämässä. Aamulla huomasin pientä kirkasta limaista vuotoa, joten ilmeisesti kohdunsuulla tiineyden aikana oleva limatulppa on lähtenyt liikkeelle: reitti alkaa olemaan siis selvä.

Pentupellervoilla ei ole tänään mitään erikoista, ellei ensimmäistä pelkistä nappuloista koostunutta ateriaa lasketa erikoiseksi. Yllättävän hyvin pennut mutustelivat nappulatkin, mutta eivät kyllä yhtä hyvällä maitilla kuin lihapuuroja ja NEU:ta. Pikku-Hukka on päättänyt tulla kippurahäntäiseksi isona, häntä alkoi sojottamaan viime perjantaina ja maanantaina se alkoi jo taipumaan selän päälle. Noh, ei häntä koiraa pahenna jos ei koira häntää  Onhan se aika odotettavaa, että osalle pennuista tulee kipparahäntä. Onneksi ei ole tarkoituskaan saada aikaan näyttelytähtiä.