Eilen illalla Hukka ei kunnolla malttanut käydä ulkona: se pistäytyi siellä kyllä, mutta oli niin kiire takaisin, ettei ulos voinut pissata tai kakata. Varmaan johtui leikkauksesta ja sen aiheuttamasta härdellistäkin, että Hukka oli aika huolissaan pentujen jättämisestä ilman valvontaa. Tämän seurauksena pentuhuoneeseen ilmestyi yllättäen jättimäiset ripulikakat: lieneeko istukat panneen mahan sekaisin vaiko rauhoitusaineet.

Aamulla ulos jo lähdettiin ja pissatkin maltettiin tehdä. Hukan mielen rauhoittamiseksi laitoin vanhemmat ja laumassa ylemmät nartut tarhaan siksi aikaa, että Hukka voi ulkoilla levollisin mielin. Sillä kun on varmaan vaisto, että toiset nartut voivat olla pienille pennuille pahoja tai yrittää omia niitä itselleen. Sääliksi kävi Hukkaa, jonka koko maha on ajeltu karvattomaksi ja pakkasta oli yli 20 astetta. Vanhasta tavasta se meni pissalle syvään lumeen ja paljas maha ja isot tissit olivat aivan kylmässä lumessa. Onneksi ei tarvitse ulkoilla muuta kuin sen välttämättömän määrän: oven edestä muutama kymmene metriä, kyykky pissa nopeasti ja pikana takaisin sisälle.

Pennut vaikuttavat tyytyväisiltä, Hukalla onkin todella runsaasti maitoa ja kun pentuja on noin vähän, on ruokaa tarjolla todella yllin kyllin. Nimiä en ole pennuille vielä miettinyt, mutta parkki uros voisi olla Hukan Joiku isän ja äidin mukaan

Kotini on nyt tilapäisesti "osastoitu" aika moneen osaan. Tällä hetkellä tuntuu että kyse ei ole kotikennelistä vaan kennelkodista . Hukka on koirahuoneessa pentujensa kanssa portin takana. Koirahuoneeseen pääsee vain keittiön läpi. Hukan rauhoittamiseksi laitoin portin keittiönkin oveen, koska Halti ja Tiitu ovat todella uteliaita pentujen suhteen ja yrittäisivät koko ajan kurkistella pentuhuoneeseen. Olohuoneessa majailevat sitten Halti ja Tiitu, jotka toki ovat ulkonakin paljon, mutta kova pakkanen saa nekin viihtymään erittäin hyvin sisällä. Olohuoneesta lähtevät portaat yläkertaan, jossa on makuuhuone ja portaiden yläpäässä kanien oma tila. Siksi portaiden alapäässä on portti, jottei kukaan porokoirista saa mieleensä mennä ottamaan itselleen elävää ravintoa kaneista. Pimpula saa liikkua yläkerrassa ja alakerrassa melko vapaasti, koska se ei ole vaarallinen kaneille eikä kiinnostunut myöskään Hukan lapsista.  Vähän hankalaahan tämä on, mutta toisaalta välttämätöntä jotta kaikki osapuolet saisivat tarvitsemansa rauhan ja turvallisuuden. Kunhan Hukan pennut kasvaa vähän ja Hukan vaistot suojella niitä toisilta koirilta hieman vaimenee, voi keittiön portin jättää auki ja sallia Haltin ja Tiitunkin liikkua siellä.