Eilen illalla mittasin Hukan lämpöjä ja totesin niiden laskeneen lähelle 37 astetta. Parin tunnin kuluttua se oli 36,8. Myöhään illalla Hukka alkoi petailemaan. Itsekin petasin itselleni sängyn koirahuoneeseen ja nukuin siellä Hukan kanssa. Koko yön oli Hukalla ajoittaista läähättelyä ja petailua avautumisvaiheen ollessa käynnissä. Välillä heräilin katsomaan sen tilannetta. Aamulla seitsemän jälkeen syntyi ensimmäinen pentu, parkki uroa. Seuraavat kolme pentua (1 uros ja 2 narttua) olivat kaikki riistanvärisiä mustia. Ne syntyivät kello 10 mennessä.

Sen jälkeen Hukalla oli selviä polttoja ja se ponnisteli kovasti, mutta pentua ei vaan tullut. Neljän tunnin kuluttua Hukan poltot vaikuttivat heikentyneen ja päätin lähteä viemään sitä lääkäriin. Onneksi pääsin heti Saarelle päivystykseen. Lämmitin auton valmiiksi ja pakkasin Hukan ja neljä lasta koiran pedissä autoon. Synnytystä koitetiin vauhdittaa oksitosiinilla ja kalkilla, mutta lopulta päädytiin leikkaukseen. Hukka käyttäytyi eläinlääkärillä ihanasti, se oli niin rauhallinen, luottavainen ja hoivaava. Kohdusta löytyio kaksi pentua, joista toinen oli pieni, kuiva ja kuollut. Sen istukan toiminnassa oli varmaan ollut vikaa, koska kehitys oli selvästi jäljessä ja pentu heikko ja pieni. Hetken luulin molempien kuolleen, mutta reippaalla hieronnalla sain toisen pennuista virkoamaan ja se osoittautuikin reippaaksi ja elinvoimaiseksi pennuksi. Molemmat kohdussa olleet pennut olivat narttuja ja väriltään mustia riistoja. Leikkauksen yhteydessä Hukalta poistetiin kohtu, koska tarkoitus oli että nämä olisivat sen viimeiset pennut. Eipä tarvitse sitten leikata uudelleen vanhempana, jos kohdun haluaa poistaa.

Tohtorilla kannettiin Hukka ja pennut autoon ja köröttelin kotiin, Hukka oli vielä lähdettäessä aivan unessa, mutta kotona jo hereillä. Kuitenkin kannoin sen ja pennut sisälle. Hukka hoiteli pentujaan heti herättyään asiallisesti. Nyt kaikki viisi pentua ja emo vaikuttaisivat voivan hyvin.

Yksi uros pentu on vielä vailla kotia, sitä voi tiedustella numerosta 040 7162629