Pihlajamäen edellisestä pentueesta alkaa olemaan aikaa jo liian kauan: pentuekuume on noussut huippulukemiin. Kaikenlaista on tapahtunut sitten edellisen pentueen: minä ja koirani olemme muuttaneet Mäntsälästä Orimattilaan ja työpaikkanikin on vaihtunut. H-pentue tulee olemaan ensimmäinen Orimattilassa syntynyt pentueeni.

Ensimmäinen H-pentue piti syntyä jo syksyllä Tuhkavuorten Lumihelmille, joka astutettiin kesällä Huraus Bargulla. Vaikka astuminen sujui hyvin, ei jostain syystä kuitenkaan hiiva alkanut kohoamaan ja Helmi jäi tyhjäksi. Kun Hukka aloitti juoksunsa etuajassa, ajattelin että nyt on loistava tilaisuus tehdä Hukalle sen todennäköisesti viimeinen pentue.

Hukallahan on ennestään kaksi pentuetta, joissa on yhteensä 12 pentua. Ensimmäiset pennut ovat syntyneet 2006 ja toiset 2007. Niitä on terveystarkastettu varsin mukavasti ja kolme on jo ehtinyt käymään luonnetestissäkin. Yhdellä pennuista on todettu MRD, muilla ei ole merkkejä peinnöllisistä silmäsairauksista. Ulkomuodoltaan ne ovat enimmäkseen varsin hukkamaisia, eivät näyttelytähtiä vaan omalla tavallaan persoonallisen kauniita koiria. Parasta Hukan pennuissa on se, että ne ovat mukavia koiria, joiden kanssa on helppo elää ja omistajat ovat niihin tyytyväisiä.

Halusin Hukan pennuille isäksi käyttämättömän uroksen, joka on suvultaan erilainen kuin omat narttuni ja kasvattini. Hattivatin Tiikerin näin ensi kerran 2008 kevät talvella poropaimennuskilpailussa Sodankylässä. Joiku teki minuun vaikutuksen sitkeällä työskentelyllään itsepäisen poron kanssa. Joiku täytyyi Hukan urokselle asettamani kriteerit ollen samalla myös luonteeltaan erittäin miellyttävä, rauhallinen ja sosiaalinen koira. Myös Joikun emän suku viehättää minua, ehkä siksi että emän velipuoli Iresa Sarekin Seppä oli minulle monella tavalla erityinen ja mieluisa koira. Myös Joikun emä Tiggal Ruska-Malla on itsessään vaikuttava narttu: vanhallakin iällä se on energinen ja elinvoimainen. Joikun miinukset löytyvät sen kippurasta hännästä ja siskon HC:stä. Mielestäni olisi kuitenkin ollut sääli jos Joiku olisi jäänyt käyttämättä niiden vuoksi, koska siinä on myös paljon hyviä puolia.

Hukan juoksu alkoi hieman ennen Jyväskylän erikoisnäyttelyä ja Marja Koskisen sekä Minna Puljun ystävällisellä avustuksella Hukka pääsi Jyväskylästä Sodankylään Joikua tapamaan. Aluksi juoksu antoi hieman odottaa etenemistään, mutta kun odottaa malttoi, osui päivätkin kohdalleen ja Joiku hoiti ensikertalaisena homman mallikkaasti. Astuminen tapahtui kahdesti ja Hukka voitiin hakea takaisin kotiin. Yöjunalla Rovaniemelle, muutama tunti Lapin pääkaupungissa ja taas junalla Lahteen... Kun töihin pitää keretä seuraavaksi päiväksi, ei matkalla auta tupeksia turhan kauaa.

Kun astuminen on kunnialla hoidettu, ei auta kuin odottaa. Yleensä olen ultrannut nartut, mutta Hukan kohdalla olin niin varma tiineydestä, että ultraaminen tuntui turhalta. Varsin pian Hukan ruokahalu alkoi kasvaa ja se olisi pian syönyt mitä vaan, kuten marmorikuulia. Reilun kuukauden kuluttua pystyi jo näkemään tiineyden.

Nyt synnytys alkaa olemaan lähellä, Hukan laskettu aika on viikolla 1. Maha on suuri ja tisseissä on jo maitoa. Pennut voivat tulla