Käytiin eilen Myyn kanssa ultrassa. Vauvojen katselu ei käynyt niin helposti kuin olin ajatellut. Lääkäri oli yksin paikalla ja meidän piti kahdestaan yrittää pitää Myytä selällään pöydällä ja saada vielä masukarvat ajeltua. Asiaa ei paljon edistänyt se, että Myy piti kaikin voimin takajalkoja kippurassa mahan päällä! Sen verran saatiin kuitenkin nähtyä, että 3-4 pentusta ainakin ruudussa vilahti. Karvoja ei ajeltu kovin suurelta alueelta, joten ylempänä kohdussa saattaa hyvinkin olla vielä lisää vauveleita. Parasta nyt on kuitenkin se, että tiedetään että jotain tyyppejä sieltä on tulossa :D

Myyn paino on jo vähän noussut ja vyötärön seutu alkanut pullistua. Myyn ruokahalu on kasvanut aivan hullunlailla! Myy on normaalistikin ahne koira, mutta nyt se tekee kaikkensa saadakseen ruokaa ja kuola alkaa valua heti kun joku menee keittiöön. Myy on myös selkeästi rauhallisempi kuin normaalisti ja viettää paljon aikaa omassa kevythäkki-mökissään. Myy on myös "sisustanut" mökkiään viemällä sinne sukkia, mainoslehden ja pienen pyyhkeen:) Ulkona Myy käyttäytyy samalla lailla kuin ennenkin ja treenitkin Myy jaksaa vielä hyvin.